Muinainen Siamin armeijan sotataito tuotuna nykypäivään eli Muay Lert Rit. IMBA Finlandin maaedustaja ja joukko oppilaita kävi Roomassa viikonloppuseminaarissa maaliskuussa 2019. Mitä seminaarista tarttui matkaan?
Voimantuotantoa ja tekniikoiden soveltamista
Grandmaster Marco De Cesarisin järjestämä Muay Lert Rit –seminaari tarjosi IMBA:n opettajille ja harrastajille läpileikkauksen muinaisen armeijan sotataitoon ja sen harjoittelemiseen. Seminaarissa käytiin läpi mm. voimantuotantoharjoittelua sekä sen hyödyntämistä taistelutilanteissa toimivissa tekniikoissa.
De Cesarisin johdolla opeteltiin myös neljää taistelustrategiaa, joiden avulla uhka voidaan neutralisoida suoraviivaisesti ja tehokkaasti. Seminaarissa opittiin, miksi Muay Lert Rit eroaa esimerkiksi thainyrkkeilystä ja perinteisestä thai-pystypainista, vaikka niillä onkin yhteinen historia.
IMBA:ssa koulutusmatkat ovat tärkeä osa opettajien osaamisen kehittämistä, mutta myös osa yhteisön vahvistamista. Eri maista saapuvien ystävien jälleennäkeminen ja yhdessä treenaaminen ovat myös kansainvälisten tapahtumien parasta antia. Tapahtumien jälkeen kukin palaa kotiseuduilleen ympäri maailman, mutta oppiminen jatkuu omilla tahoillaan – niin myös meillä Suomessa.
Oikein suunniteltu arjen treeni vahvistaa jatkuvasti
Muay Lert Rit tarkoittaa sananmukaisesti ylivertaisen voimantuotannon taistelutaidetta. Harjoittelu pitää sisällään fyysistä harjoittelua, sparraamista, iskuharjoittelua sekä liikesarjoja. Säännöllinen ja oikein rakennettu treenaaminen ovat olennainen osa vahvistumista ja oppimista.
Opettajakoulutuksessa käytiinkin läpi arkisen treenin suunnittelua siten, että aito valmius ja taidot suojella itseään kehittyisivät parhaalla tavalla. Näin Muay Lert Rit –taidot karttuvat arjen treenin lomassa ja lihas- ja kestävyyskunto paranevat.
Ulkomailla kouluttautuminen vie opetusta Suomessa eteenpäin
Koulutusmatkat ovat tärkeä osa IMBA:n opettajien osaamisen kehittämistä, mikä puolestaan kantaa hedelmää kotisalilla. Matkaan tarttui paljon uusia tekniikoita, näkökulmia harjoitteluun sekä uusia ideoita valmentamiseen.
”Roomassa opitut asiat otetaan osaksi niin arkitreenejä kuin erikoistapahtumiakin. Opetuksemme Suomessa kehittyy jokaisen reissun ja uusien oppien myötä” kertoo Suomen maaedustaja Dani Warnicki.
Jatkuva kouluttautuminen myös syventää ymmärrystä Muay Lert Ritistä. ”Vaikka opimme aina paljon uusiakin asioita, itselleni hedelmällisintä on, miten pääsen seuraavalle tasolle jo aiemmin opituissa asioissa” Dani kertoo. ”Uusia tekniikoita on aina kiva opetella, mutta kun oppii suorittamaan tutun tekniikan entistä paremmin ja soveltamaan sitä käytännössä, on lähempänä todellista taitoa” hän jatkaa
Lue lisää Muay Lert Ritistä:
IMBA Finlandin sivuilta (suomeksi)
Kansainvälisen akatemiamme sivuilta (englanniksi)
Comments