Työkiireen keskellä aikaa treenille – Ella Tanskanen

”Tein täysin oikean valinnan. Olisin varmasti hämmästynyt, jos olisin tiennyt, miten paljon tulen oppimaan näin lyhyessä ajassa.” Näin Ella Tanskanen kertoo päätöksestään aloittaa Muay Boran. Mitä hyötyjä treeni on tuonut? Entä mitä Ella on oppinut? Lue koko tarina!


Kehonhallintaa ja kestävyyttä Muay Boranilla

Kokeillessaan Muay Borania ensimmäisen kerran Ella huomasi omien sanojensa mukaan, miten kokonaisvaltaisesti laji harjoittaa kehoa. ”En ollut koskaan aiemmin kokeillutkaan mitään taistelu- tai kamppailulajia” hän kertoo. Ella sai ensikosketuksensa Muay Boraniin yksityisopetuksessa talvella 2017, ja vähitellen kypsyi myös päätös aloittaa varsinainen treenaaminen.

Ella harjoitteli puolen vuoden ajan avoimissa treeneissä, joissa oppi lajin perusasiat. Jatkoryhmään siirryttyään hyvä porukka ja yksilöllinen opetus sekä treenistä saadut hyödyt koukuttivat Ellan jatkamaan.

”Iso tekijä on se, että täällä on hyvä henki ja ystävällisiä ihmisiä – tänne on aina mukava tulla” Ella kertoo.

Aktiivisen harjoittelun myötä treenin tulokset ovat alkaneet tuntua sekä motivoida lisää. ”Onhan se aika addiktoivaa, kun huomaa olevansa koko ajan paremmassa kunnossa.” Ella kuvailee.


Lajin mukanaan tuomia hyötyjä ovat Ellan mukaan mm. lihaskunnon, kestävyyden sekä kehonhallinnan parantuminen. ”Olen oppinut myös hahmottamaan kehon liikeratoja täsmällisemmin.”



Palautumista työkiireestä ja itsepuolustustaitoja

Toimistotyötä tekevänä Ella listaa tärkeäksi treenin hyödyksi myös sen, että harjoittelu avaa hyvin niska-hartiaseutua. Työmatkapyöräilykin tuntuu kevyemmältä, kun kunto on kohonnut harjoittelussa.

”Mulle on tärkeää, että tulen tänne työpäivän jälkeen. Koska treeni vaatii intensiivistä keskittymistä, työasiat poistuu äkkiä mielestä ja pystyy rentoutumaan” Ella kuvailee. Myös iltaisin olo on Ellan mukaan pirteämpi treenien jälkeen.

”Se on tässä siistiä, että Muay Boran on yksi harvoista lajeista, jonka pystyy hyvin aloittamaan vielä aikuisenakin ilman mitään taustaa.” Ella toteaa. Hyvin eri-ikäiset ja –taustaiset ihmiset voivat treenata yhdessä, ja harjoittelun voi sovittaa omiin aikatauluihin.

”Tämä sopii hyvin työssäkäyvälle, jolla on muitakin kiireitä.”

Treenin ohella Ella kertoo oppineensa myös taitoja itsensä puolustamiseksi. ”Ne ovat kyllä sellainen taito, joka jokaisella olisi hyvä olla takataskussa.” Ella summaa. Työporukkakin sai osansa lajista, kun Ella järjesti tiimiläisilleen itsepuolustuskurssin IMBA:ssa syksyllä 2018. Kurssista tuli paljon hyvää palautetta.



Kehitystä opetusohjelman ja yksilöllisen ohjauksen avulla

IMBA Finlandin opetus perustuu kansainvälisen akatemian opetusohjelmaan, mitä Ellakin on pitänyt tärkeänä kehityksensä kannalta. Opetusohjelma konkretisoi Ellan mukaan hyvin sitä, mitä on jo oppinut sekä auttaa seuraamaan omaa kehittymistä.

”Täällä annetaan tosi yksilöllistä ohjausta ja tsempataan hyvin. Treenissä tartutaan niihin haastaviin kohtiin, että pystyy oikeasti kehittymään.” Ella pohtii.

Tällä hetkellä Ella on etenemässä 3. Khan-tasolle, jolle kuuluu taas uusia liikeratoja ja tekniikoita. ”Tällä tasolla uusia tekniikoita ovat mm. hyppykyynärpäälyönnit, joita haluan nyt kehittää.” Jatkoa varten on myös kiikarissa uusia tavoitteita, kuten sparrauksessa reaktiokyvyn kehittämistä.

”Tykkään siitä, miten erilaisia meidän treenipäivät on – en ehdi kyllä ikinä kyllästyä mihinkään.”

Muay Boranin aloittamista miettiviä Ella rohkaisee kokeilemaan ennakkoluulottomasti. Kannustavassa ilmapiirissä on hänen mukaansa helppo aloittaa treenit minkä ikäisenä tai –taustaisena tahansa. ”Vaikka ei olisi mitään kokemusta kontaktilajeista, voi todella yllättää, miten hyvin sellainen voi itselle sopia!”


Sarjassa tutustumme IMBA:n jäseniin Suomessa ja ulkomailla.


Mukaan seuraavalle Muay Boranin peruskurssille? Lue lisää tästä!




#Hyvinvointi #Itsepuolustus #Kuntoilu #Oppiminen #Yhteisöllisyys #Kokemukset #IMBA

Suomen maaedustaja

Dani Warnicki

dani.warnicki@imbafinland.com

+358 45 7877 6053

Treenaa tampereella
Treenaa HELSINGISSÄ

IMBA Finland ry

Hatanpään valtatie 34 D, 33100 Tampere

www.imbafinland.com

Y-tunnus 2393505-2

Dani Warnicki

dani.warnicki@imbafinland.com

+358 45 7877 6053

Finnish Warriors Oy

Mäkelänkatu 56. 00510 Helsinki

www.finnishwarriors.fi

 

Hannu Rintala

info@finnishwarriors.fi

+358 50 525 1350

  • White Facebook Icon
  • White Instagram Icon
  • White YouTube Icon
International Muay Boran Academy Finland