Taistelulajien opetteleminen ei ole aina ollut haaveeni – rehellisesti sanoen ei koskaan. Päädyin Muay Boranin pariin sattumalta, enkä todellakaan arvannut sillä olevan minulle jotain annettavaa. Kuitenkin kävi päinvastoin, ja löysin itselleni harrastuksen sekä intohimon, jonka parissa olen viettänyt nyt lähes kaksi vuotta. Vaikka olen yhä aloittelija, tämä taistelulaji on opettanut minulle jo paljon enemmän, kuin olisin voinut toivoakaan.
Minulla on turvallisempi, itsevarmempi ja terveempi olo kuin koskaan ennen, kiitos monien tekijöiden. Haluan jakaa kokemukseni ennakkoluuloista, joita minulla oli ja kertoa, kuinka ne yhtäkkiä katosivat toinen toisensa jälkeen.
Aggressiivinen laji? - No ei suinkaan.
Ennen kuin aloitin Muay Boranin, luulin että taistelulajit ovat ihmisille keino päästä purkamaan aggressiota. Sen sijaan Muay Boranin harjoittajien joukosta olen löytänyt ehkä kaikista rauhaa rakastavimmat ja ystävällisimmät ihmiset, mitä vain voi kuvitella.
Aloitettuani treenaamisen huomasin, miten paljon tasapainoa tämä laji voi tuoda elämään.
Mikäli joku aloittaa Muay Boranin harjoitellakseen sitä aggressiivisesti, treenaamisen luonne muuttuu pian tai tämä ”innostus” kyllä lopahtaa.
Rauhallisessa ja kannustavassa ympäristössä minulla on ollut loistotilaisuus tutustua fyysisen konfliktin saloihin ja opetella selviytymään näissä tilanteissa. Olen alkanut oppia useita suoraviivaisia itsepuolustustekniikoita äärimmäisissä tilanteissa hyödynnettäviksi.
En ole koskaan elämässäni tapellut, eikä minulla ollut minkäänlaista kokemusta fyysisestä konfliktista ennen treenaamisen aloittamista. Tästä taustastani huolimatta toisin kuin olisin osannut kuvitella, rakastuin tähän lajiin. Muay Boranin opettelu on parantanut turvallisuudentunnettani ja kääntänyt ennakkoluuloni taistelulajien harjoittajista päälaelleen.
Onko harjoittelu vakavaa tai totista?
Taistelulajien harjoittelu on hyvin vakavaa puuhaa, eikä varmasti kovin hauskaa. Tämä oli toinen ennakkoluuloni. Ajattelin kurinalaisuuden tarkoittavan yksitoikkoisia tai itseään toistavia treenejä. Päinvastoin, harjoittelu on hyvin monipuolista, mukavaa ja nautinnollista.
Olen saanut lajin parista paljon uusia ystäviä ja menen erittäin mielelläni treeneihin.
Intohimo, jonka lajista olen löytänyt, saa minut lähtemään salille polkupyörällä 25 asteen pakkasessa, tai silloinkin kun houkutus on suuri jäädä kotiin ja vain ottaa rennosti.
Vaikuttaa selvältä, että Muay Boran kiinnostaa minua, ja nautin sen harjoittelemisesta. Lisäksi treenaaminen on kasvattanut kuntoani huimasti. Olen saanut ylittää rajojani, tsempannut treenikaverini antamaan parastaan ja ollut toisinaan aivan rikki kovasta treenistä. Kaiken tämän ansiosta joka harjoittelukerran jälkeen olen hieman vahvempi kuin aiemmin.
Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, kuinka kovaa on mahdollista treenata vain oman kehon painolla – ja että tämä kaikki voi olla vielä hauskaakin. Minkä lajin olisinkaan sivuuttanut, jos en olisi sattunut löytämään Muay Borania!
Taistelulajit vain "miesten juttu"?
Viimeinen ennakkoluuloni oli ajatus siitä, että taistelulajit ovat hyvin maskuliinisia. Jostain syystä mieleeni ei koskaan juolahtanut, ettei niissä olekaan kyse siitä, kuka lyö kaikista kovimmin, tai muutenkaan omien ylivertaisten taitojen esittelystä muille.
Jälleen totuus oli toinen, ja olen saanut oppia että nöyryys, tarkkuus sekä sinnikkyys ovat paljon arvostettavampia ominaisuuksia taistelulajien harjoittamisessa, kuin pelkkä maskuliinisuus.
Olen saanut oppia suurilta mestareilta sekä opettajilta, joilla on valtavat määrät tietoa sekä oikea henki lajin harjoittamisessa. Tällä on ollut suuri vaikutus ennakkoluulojeni kumoutumiseen. Itselleni on ollut tärkeää myös saada oppia naispuoliselta mestarilta, sillä tämä on kasvattanut uskoani omiin kykyihini. Jos hän pystyy uskomattomiin asioihin lajia harjoiteltuaan, niin pystyn minäkin jonain päivänä. Yleisesti opettajan tai mestarin sukupuolella ei ole väliä, kunhan hän vain on pätevä, mutta itselleni oli tärkeää saada oppia naiselta, jotta pääsin ylittämään omia ennakkoluulojani sekä esteitä omassa mielessäni. Tämä mestari on antanut minulle itseluottamusta ja varmuutta siihen, että taistelulajien saralla on tilaa kaikille sukupuolesta riippumatta.
Itseluottamusta ja rajojen ylittämistä
Muay Boran on antanut minulle paljon itsevarmuutta sekä uskoa omiin kykyihini – paitsi salilla, myös sen ulkopuolella arkielämässä. Olen ylittänyt omat rajani niin monia kertoja, etten tiennyt sen olevan mahdollistakaan vasta parissa vuodessa. Tämä on vahvistanut itseluottamustani paitsi urheilussa, myös monella muulla alueella.
Tuntuu, että olen saanut sovellettua lajin henkeä moniin arkisiin asioihin aina ihmissuhteista opiskeluun, työntekoon ja niin edelleen. Kenties tämä on hyvä alku, jotta joskus pääsen löytämään sen mystisen elämän tasapainon, jota taistelulajien harjoittajista usein huokuu.
Loppuun voisin todeta, että entinen omituinen mielikuvani taistelulajeista on muuttunut kertarysäyksellä. Olen enemmän kuin onnellinen Muay Boranin löytämisestä, sillä se on täyttänyt elämässäni tarpeen, jonka olemassaolosta en edes tiennyt. Haluan kiittää sydämellisesti kaikkia, erityisesti mestareita ja opettajia jotka mahdollistivat tälle oppimisen tielle lähtemisen sekä sillä etenemisen.
Toivon, että jakamalla oman kokemukseni voin rohkaista samankaltaisia henkilöitä lajin pariin, kuten itse olin ennen ennakkoluuloineni.
Joten älä kuvittele, että taistelulajit ovat vain aggressiivisille ihmisille. Älä luulekaan, ettei niiden harjoittelu voi olla hauskaa. Äläkä luule niiden olevan liian maskuliinisia, sillä mikään näistä ei pidä paikkaansa. Lajin parissa sinuakin voi odottaa kokonainen tiedon, taitojen ja tasapainon maailma, mutta sinun on itse unohdettava ennakkoluulosi ja lähdettävä kokeilemaan.
コメント